Tutkimushanke: Hallinnan rajapinnoilla

Hallinnan rajapinnoilla – Subjektitieteellinen tutkimus toimijuudesta, arjen hallinnasta ja epävarmuuden sietämisestä

(1.8.2026 – 31.7.2027)

Tutkimushankkeessa tutkin aikuisen hallinnan kokemusta ja toimijuutta, työssä koettuja mahdollisuuksia ja rajoituksia sekä lapsuuden leikkimuistoja. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on epävarmuuden sietäminen, jota tarvitaan muun muassa oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja dialogissa.

Teoriatasolla kysymys kuuluu, millaisia muotoja toimijuus saa liminaalitilassa? Liminaalitila tarkoittaa tilannetta tai kohtaa arjen kudelmassa, jossa vanhat reunaehdot eivät enää toimi ja uudet suuntaviivat etsivät vielä paikkaansa. Tilanteessa on uusia mahdollisuuksia, potentiaalia ja sytykkeitä uuden oppimiselle. Toisaalta siinä voi syntyä epävarmuutta, toivottomuutta ja ahdistusta siitä, että asiat eivät ole hallinnassa.

Tutkimus tarkastelee hallinnan kokemusta erityisesti varhaiskasvatustyössä ja hanke liittyy varhaiskasvatuksen työhyvinvoinnin tutkimukseen. Teemat koskettavat laajemminkin muuttuvaa työelämää ja jatkuvaa oppimista. Kompleksisen työelämän muutokset ja oppimisen haaste on nostanut esiin kriittisen tarpeen sietää epävarmuutta ja ymmärtää hallinnan kokemusta ilmiönä. Hallinta ja epävarmuuden sietäminen kytkeytyvät kiinnostavalla tavalla myös työyhteisön turvallisuuteen, kontrollin tarpeeseen vuorovaikutuksessa ja lapsuuden leikkeihin.

Perinteisesti ilmiö on kytketty vahvasti persoonallisuuden piirteisiin. Tutkimusorientaationi, kriittinen ja kulttuurihistoriallinen psykologia, ohjaa minut tarkastelen kuitenkin tätä(kin) aihetta muista näkökulmista. Mistä kaikesta musta (kuin biologisesta pohjasta) epävarmuuden sietäminen ja hallinnan kokemus rakentuu arjessa?

Tutkimushanketta rahoittaa Työsuojelurahasto (https://www.tsr.fi/).


Lisätietoja

Tutkimushanke pohjautuu väitöstutkimukseeni, joka tarkasteli toimijuuden dynamiikkaa ja työn ohessa opiskelevien aikuisten arjen tasapainoilua. Tutkimuksen tulokset nostivat esiin erilaisia toimijuuden muotoja, kuten epävarmuuden sietäminen muutosten ja ristiriitaisten vaatimusten keskellä. Ihmisen toimijuuteen liittyen eniten huomiota saa usein yksilön aktiivinen toiminta ja kyky muuttaa asioita. Toisenlaiset toimijuuden muodot ovat kuitenkin keskeisiä esimerkiksi silloin, kun on kohdattava jotain aluksi epämukavalta tuntuvaa, kuten uusi tieto tai uudenlainen tilanne. Tai on selvittävä kriiseistä ja muutoksista, odotettava jonkin tilanteen selkiytymistä tai luotettava muiden osaamiseen. Epävarmuuden sietämistä tarvitaan joka päivä, jopa ihan tavallisessa vuorovaikutuksessa – kun on kyettävä dialogiin tai kuuntelemaan toista.

Perinteisesti ilmiö kytkeytyy vahvasti persoonallisuuden piirteisiin. Oman tutkimusorientaationi, kriittisen ja kulttuurihistoriallisen psykologian, kautta tarkastelen kuitenkin tätäkin asiaa muista näkökulmista. Mistä kaikesta musta (kuin biologisesta pohjasta) epävarmuuden sitäminen rakentuu arjessa?

Hanke tuottaa uutta tietoa hallinnasta, toimijuudesta ja epävarmuuden sietämisestä sekä niiden merkityksestä työhyvinvoinnille, oppimiselle ja ammatilliselle vuorovaikutukselle.

Tutkimushankkeeseen liittyvät julkaisut

Peltola, M. (2022). Structured fabrics of everyday life : subject-scientific perspective on maintaining and changing life conditions in learning contexts of adulthood. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto.

Peltola, M. (2024). Kehitys, toimijuus ja aikuisen rooli 3–5-vuotiaiden leikissä. Teoksessa T. Kyrönlampi & M. Koivula (toim.), Leikin lumoa. Santalahti.

Peltola, M., Suorsa, T., & Silvonen, J. (2023). ‘I Try to Remember That This Is Temporary’: Continuous Balancing in Remote Students’ Everyday Life. Human Arenas, 6, 685–703. https://doi.org/10.1007/s42087-021-00247-6

Peltola, M. (2022). Toimijuuden dynamiikka ja limittyvät osallisuudet etäarjen kudelmassa. Psykologia 57(5–6), s. 427–432.

Peltola, M., Suorsa, T., & Silvonen, J. (2022). ”Opinnot ikään kuin leijuvat olohuoneessamme”: Etäopiskelijan arki oppimisen ja kehityksen ympäristönä ja neuvottelun paikkana. Aikuiskasvatus, 42(3), 184–197. https://doi.org/10.33336/aik.122021

Aiheeseen liittyvät blogitekstit

Kommentointi on suljettu.

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑