Vinkit etäopiskelijan arkeen

Rajaa edes jotakin – aikaa, paikkaa tai sisältöjä
Niputa samankaltaiset ja yhteensopivat puuhat
Siirtymät ja kiinnittyminen kuntoon
Aloita tärkeimmästä – siitä, mikä ainakin täytyy saada tehtyä

Erilaisia opiskeluvinkkejä löytyy kirjallisuudesta ja netin syövereistä melkoinen määrä. Tässä joitakin keskeisimpiä poimintoja oman tutkimukseni pohjalta. Lopussa vielä otteita monimuoto-opiskelijoiden kokemuksista. Näistä voi olla hyötyä etä- ja monimuoto-opintoja suorittavalle tai opintojen loppuvaiheessa olevalle ja osittain seuraavaan elämänvaiheeseen siirtyneelle opiskelijalle.

1. Rajaa edes jotakin – aikaa, paikkaa tai sisältöä

RAJAA AIKAA. Laadi siis aikataulu ja suunnitelma – edes karkea sellainen. Erilaisissa opiskeluvinkeissä kalenterointi onkin yksi tärkeimmistä. Ajan rajaaminen tarkoittaa myös tauottamista ja aikarajoja asettamista, eli mihin mennessä jokin tehtävä tulee olla valmis tai ”kuinka kauan aikaa tämän asian hoitamiseen on varattu”. Vähän toisenlainen merkitys ajan rajaamisella on silloin, kun käsillä on isompi projekti tai päiviä, viikkoja tai kuukausia kestävä kirjoitus- tai tutkimustyö. Miten aikaa silloin rajataan ja työskentelyä jaksotetaan, jotta kokonaisuuden voi kokea etenevän, ja on mahdollista saavuttaa hallinnan tunne ainakin ajoittain. Tässä keskeisin perusvinkki on kokonaisuuden pilkkominen ja pienten välietappien suunnittelu. Toivottavasti tähän tulee apua myös opintojen ja vertaisryhmän puolelta.

RAJAA SISÄLTÖJÄ. Mitä siis teen, mihin opintojen palaseen keskityn tänään? Toinen puoli kalenteroinnista on miettiä sisällöt, laatia tehtävälistat, pilkoa isommat kokonaisuudet sopiviin palasiin, ja olla kaikkineen selvillä siitä, mihin asiaan on tartuttava milloinkin. Pelkkä ajan varaaminen opiskeluille ilman suunnitelmaa sisällöistä, kuluu helposti siihen, että aloittelee vähän sieltä ja täältä, mutta ei tartu kunnolla mihinkään – eikä varsinkaan mitään tule valmiiksi. Käytettävissä olevassa ajassa ei välttämättä ehdi edes selvitä, mikä olisi ollut tärkeää tai kiireellisintä juuri nyt. Lopulta välilehtiä ja tiedostoja on auki sekalainen seurakunta, ja hallinnan tunne opiskeluhetken päätyttyä on heikko. Olotila kaikkineen voi olla kovin erilainen kuin sellaisen opiskeluhetken jälkeen, kun on voinut syventyä rajattuun tehtävään, ja ehkä jopa saada sen valmiiksi.

(Tavallaan olisi mukava, jos sellaista päämäärätöntä ”haahuiluaikaa” olisi elämässä enemmän! Etenkin työn ohessa opiskelevalla sitä ei kuitenkaan yleensä juurikaan ole. Toisaalta opinnoissa, ja esimerkiksi tutkimustyön ääressä, on joskus vain pengottava sieltä ja täältä, ja ajauduttava ajatusten virrassa paikkoihin, joihin ei suunnitellut menevänsä – ja päivän päätteeksi välilehtiä on aivan liikaa auki ja hallinnan tunne heikko. Itse yritän tuolloin ajatella, että tämäkin kuuluu tähän prosessiin. Aika usein seuraava päivä onkin aivan toisenlainen. Usein jotain on kuitenkin mennyt eteenpäin vaikkapa omassa ajattelussa, vaikka mitään konkreettista ei olisikaan syntynyt tekstitiedostoihin.)

Edellä mainituista kumpikin, eli ajan ja paikan rajaaminen, ovat erittäin tärkeitä hallinnan tunteen vuoksi. Aikataulu ja tehtävälista auttavat tauottamaan työskentelyä ja siirtymään asiasta toiseen tarkoituksenmukaisesti. Tauot ovat tärkeitä sekä oppimisen että hyvinvoinnin näkökulmasta. Työ- tai opiskeluajan jälkeinen palautuminen toimii myös paremmin, kun työskentelyssä on ollut myös pieniä taukoja.

Entä jos tuntuu, ettei ole mahdollista rajata, ennakoida tai suunnitella kumpaakaan noista? Perheelliselle tuttu juttu arjessa voi olla se, että ei voi välttämättä päättää, kuinka paljon aikaa on käytettävissä. Siihen ei oma päätösvalta aina yllä. Ei voi tietää, kuinka pitkät päiväunet vauva nukkuu, sairastumiset muuttavat viikon suunnitelmia liian usein. Tai työtehtävien ja keskeytysten määrä jokaiselle päivälle on niin loputon ja vaikeasti ennakoitava, että kaiken kasaaminen työlistaan ja kalenterointi tuntuu vain utopistiselta ajatukselta.

Jos tämä tilanne on hetkellinen, PAIKAN RAJAAMINEN voi auttaa. Esimerkiksi tilanteessa jossa on hetki aikaa tehdä jotain opintoihin liittyvää, mutta kaikki asiat ovat levällään, sisällöt ja työlistat hahmottelematta. Silloin voi ajatella, että ”pysyn nyt tämän tehtävän tai opintojakson ääressä, ja se on ainakin jollain tavalla eteenpäin” tai ”pysyn sähköpostin ääressä ja käyn tämän läpi ja kerään talteen kaikki muistettavat asiat sieltä” tai ”olen nyt tässä kodinhoitohuoneessa ja järjestelen näitä tässä olevia asioita sen verran, mihin aika riittää.” Eli rajaa siis edes jotain. Aikaa, paikkaa tai sisältöjä.

Jos tunne kalenteroinnin mahdottomuudesta on isompi ja laajempi haaste, kannattaa tarkastella omien osallisuuksien ja elämisen näyttämöiden kokonaisuutta tarkemmin (Peltola, 2022; Peltola ym. 2021). Onko jotain rajattava pois, kuten jäätävä osittain tai kokonaan pois töistä, jotta opiskelulle jää aikaa? Onko neuvoteltava perheen kanssa työnjaoista ja opiskeluajasta tarkemmin? Millaisessa suhteessa ovat isot päätökset ja pienet valinnat arjessa? Tuottaako nykyinen arki jatkuvaa tasapainoilua, jossa joutuu ajatella, että ”tämä on väliaikaista” tai ”nukun sitten myöhemmin elämässä”.

2. Niputa samankaltaiset ja yhteensopivat puuhat

Kalenteroi kaikki ”sälä” samaan nippuun tiettyyn kohtaan päivää tai viikkoa: viestit, kirjallisuuden etsiminen, muistilappujen perkaaminen tai kalenterin järjestäminen. Tämä on itseasiassa sellainen vanha ohje, jota itse noudatin tietoisesti jo 19-vuotiaana opiskelijana. Kirjoittamiselle raivataan rauhallinen aika, esimerkiksi neljän tunnin pätkä (muista kuitenkin tauot silloinkin). Kirjoitusaikana ei vilkuilla sähköposteja tai yritetä edistää jotain muuta samalla. Luentovideoiden, podcastien ja tallenteiden kanssa taas sopii yhteen muistiinpanovälineet ja rutiininomaiset kotityöt ja kävelylenkit. Moni yhdistää tähän myös käsityöt. Siis jotain sellaista, joka auttaa keskittymään ja ajattelemaan, mutta ei rasita samoja aivoalueita (ei siis mitään muuta kuunneltavaa tai luettavaa luennon oheen). Haastavinta voi olla sellainen reaaliaikainen etäopetus (ja etäpalaverit ja koulutukset), jotka pakottavat tietokoneen ääreen, mutta mahdollistavat syystä tai toisesta puolittaisen läsnäolon ja multitaskaamisen.

3. Siirtymät ja kiinnittyminen kuntoon

Miten korvaat etäopiskelun parissa (tai digitalisoituneessa arjessa) fyysiset siirtymät ”elämisen näyttämöltä” toiselle? Miten kiinnittyminen uuden asian äärelle tai opintoihin työpäivän jälkeen tapahtuu konkreettisesti? Ja toisaalta, miten siirryt takaisin kodin asioihin opiskeluhetken päätyttyä? Miten muut ihmiset ja ympäröivät olosuhteet ovat siirtymissä tukena? (Esimerkiksi sovittu etätapaaminen opiskelukavereiden kanssa tai neuvottelut illan tavoitteista perheen kanssa.) Millainen on fyysinen (materiaalinen) tila, paikka, opintojen asioille? Viihdytkö siellä, oli se sitten oma työpiste, kalenteri tai digiympäristö? Millaisia omia rutiineja siirtymiin liittyy? Pöydän siivoaminen, kävelylenkki, kalenterin, sähköpostin tai läppärin tiedostojen järjestäminen?

Tarkastele muita siirtymiä ja motivaation vaihtelua arjessa. Miten motivaatio muuttuu ja on säädeltävissä eri tilanteissa? Kotitöiden parissa? Opiskelutehtävän äärellä? (Ks. erillinen teksti motivaatiosta.) Millainen merkitys on sosiaalisella vuorovaikutuksella tai tehtävän palautuspäivämäärällä? Entä sillä, että voi siirtyä fyysisesti paikasta A paikkaan B, ja prosessoida matkan aikana edellisiä asioita ja orientoitua seuraaviin. Entä sitten, kun nämä siirtymät ovat digitaalisuuden johdosta salamannopeita, ja on mahdollista olla monessa paikassa yhtä aikaa tai hypätä luennolle kännykän välityksellä kesken siirtymän töistä kotiin. Eli elämisen näyttämöt limittyvät ja samanaikaistuvat (Peltola, 2022). Mikä tihentyvässä arjessa toimii ja mikä ei? Milloin ja miten on mahdollista laskea kierroksia tai olla yhden asian äärellä ja yhdessä ”paikassa” kerrallaan? Miten tauotus – ja isommassa kuvassa palautuminen – toimii, jos jokainen pieni aikaikkuna on tilkittävä opinnoilla tai muulla tavoitteellisella toiminnalla?

4. Aloita tärkeimmästä – siitä, mikä ainakin täytyy saada tehtyä

Aloittaminen on paljon helpompaa, kun kalenterointi (kohdat 1 – 2) on kunnossa ja siirtymät mietitty (kohta 3). Myös oman työskentelyn parhaat hetket kannattaa tunnistaa. Monimuoto- ja etäopiskelijoiden tilanteet ovat moninaisia, jollekin ainut rauhallinen hetki päivästä on aamulla, toisella vauvan päiväunien aikaan. Kolmannella illalla työpäivän jälkeen, kun muu perhe on harrastuksissaan. Neljännellä vasta iltamyöhällä, kun muut nukkuvat. Toisilla ylipäätään on konkreettisia mahdollisuuksia päättää omasta ajankäytöstä. Toisten taas on tasapainoiltava monien vaatimusten ristivedossa, ja ehkä tehtävä isompia muutoksia ja rajauksia, saadakseen kokonaisuuden toimimaan.

Mistä sitten aloitat, kun on se paras hetki käsillä? Miten ylipäätään saat sellaisen hetken luotua? Mikä on se tärkein asia tälle päivälle ja tällä hetkellä? Ja mistä syystä se on tärkeä? Esimerkiksi:

”Haluan aloittaa asiasta X, sillä nyt on paras vire ja hetki juuri tälle asialle.”
”Haluan saada tehtävän X alkuun, sillä se ahdistaa ja jännittää eniten. Tai tämän tekeminen ylipäätään kohentaisi hallinan tunnetta eniten, ja sitten olisi mukava jatkaa muita juttuja”
”Tämä tehtävä X lukee nyt kalenterissa. Piste.”

Omat muistot opiskeluajalta

Muistan opiskeluajalta monia kertoja, kun menin kampukselle kirjastoon tekemään opinnäytetyötä. Edellisestä kerrasta oli yleensä vierähtänyt tovi. Motivaatio oli hukassa, ja koko ajatus siitä, mitä pitäisi olla tekemässä, oli kaikonnut jonnekin kauas. Yleensä takana oli myös jokin loppukiri muiden palautettavien tehtävien ja tenttien kanssa, ja nyt kun viimein oli hetki opinnäytetyötä varten, olotila oli väsynyt. Seurana kirjastossa oli muistiinpanovälineet ja kirjallisuus. Ei ollut älypuhelinta tai edes tietokonetta, jotka olisivat auttaneet sivupoluille eksymisessä tai tarjonneet häiriötekijöitä. Puoliso, ystävät ja perhekin asuivat toisilla paikkakunnilla. Kirjallisuuden ja muistiinpanojen ääressä pääsin aina kuitenkin käyntiin ja sain taas jostain ajatuksesta kiinni. Kohta olin niin uppoutunut, etten malttanut lopettaa. Lopuksi tein muistilistat, mistä jatkan seuraavalla kerralla. Kirjaston aukioloaika sääteli käytettävissä olevaa aikaa. Tietyn kirjan saatavilla olo vain käsikirjastossa taas pakotti poimimaan kirjasta talteen kaiken sen, mitä ajatteli tarvitsevansa.

Kunnollisen aiheeseen syventymisen jälkeen ajatukset jäivät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa (ja aivot järjestelivät ne loppuun unen aikana). Kun toisena päivänä sitten tuli mahdollisuus olla tietokoneella, oli aika kirjoittaa valmiimpaa tekstiä käsin kirjoitettujen muistiinpanojen pohjalta. Silloinkaan ei voinut eksyä sivupoluille, sillä aika tietokoneen käytölle oli rajallinen.

Vaikka arki oli monin tavoin hallitumpaa ja erinäisten rajoitusten strukturoimaa ja osittain myös turvaamaa (kun ei esimerkiksi ollut omaa tietokonetta), niin päälimmäisissä muistoissa on myös loputtoman tuntuiset muistilistat tehtävistä ja hoidettavista asioista. Muistan erään opettajan sanoneen, että noin 20 hommaa listassa on ihan hyvä ja normaali tilanne, mutta jos niitä alkaa olla 30 – 50, niin se on liikaa. (Käytännön kokemus on kyllä osoittanut, että tuollaisessa pahemmassa tilanteessa ei edes kykene listaamaan hoidettavia asioita, vaan on joka hetki tartuttava kriittisimpään asiaan ja ”sammuteltava tulipaloja”, eikä pääse edes alkuun suunnitelmien ja aikataulujen laatimisessa.)

Opiskelijoiden kokemuksia kotona leijuvista opinnoista

Tässä vielä monimuoto-opiskelijoiden kokemuksia muun muassa siirtymistä ja kotona opiskelusta. Nämä aineistopätkät on poimittu artikkelista ”Opinnot ikään kuin leijuvat olohuoneessamme”: Etäopiskelijan arki oppimisen ja kehityksen ympäristönä ja neuvottelun paikkana.

”Tulen töistä, syön ja menen luennolle [tietokoneen ääreen]. Luennon aikana lapset tietenkin kaipaavat äidin huomioita. Kertovat omista läksyistä, koulupäivästä, kevätvaatteista ja kavereiden kylästelypäivistä. Itse en ole ehtinyt perehtyä luentomateriaaliin, työasiat painavat mieltä ja omatunto kolkuttaa, kun kuuntelen lapsia ja luentoa samaan aikaan.”

”Kun lähden kotoa kouluun tai töihin, pystyn irtautumaan vauva-arjesta ja laittamaan omat tarpeet etusijalle. [-] Tunteet ovat olleet ristiriitaisia kuluvan vuoden ajan. Välillä tuntuu, että en halua laiminlyödä opintoja ja silloin niitä opiskeluhommia on tehty yön tunteina ja aamulla on sitten purettu kiukkua ja väsymystä [-]. Verkkototeutus luulisi sopivan tähän tilanteeseen hyvin, mutta jotenkin minusta tuntuu kuitenkin siltä, että lähiopetus olisi ollut tällä hetkellä parempi vaihtoehto. [-] Verkkototeutuksen hyviä puolia on, että saan tehdä näitä [silloin kun ehdin], mutta eipä sitä aikaa silti ole löytynyt. Lähiopetukseen voi jotenkin paremmalla omalla tunnolla lähteä, kuin että kotona uppoutuu [-]. Tuleekin se tunne, että vaikka olen kotona, niin en ole läsnä, kun kumminkin joudun keskittymään opiskelutehtäviin.”

”Tavallaan pidän etäopiskelusta, sillä säästän paljon aikaa päivässä, kun minun ei tarvitse ajaa kotoa yliopistolle ja yliopistolta kotiin. Matkoissa on kuitenkin oma hyvä puolensa. Matkojen aikana voin prosessoida asioita, joita olemme käsitelleet luentojen aikana.”

”Siirtyminen luokkatiloihin saa jo mielen kohoamaan ja motivaatio asiaan on muuttunut, koska huomaan, [että] monella muullakin on ollut samanlainen kaaosmainen aamu siirtymisissään. Usein keskustelemme yhdessä ennen aloitusta ja jaamme kokemuksia.”

”Minulle verkko-opintojen suorittaminen on vähemmän mieluisaa, kuin kontaktiopetukseen osallistuminen. On vaikea motivoida itseään kiinnittymään tehtäviin kotisohvalla. Helpompaa on lähteä yliopistolle luokkahuoneeseen, jolloin jo ympäristö auttaa [-]. Kotona lapset keskeyttävät vähän väliä ja kotiaskareet odottelevat turhan lähellä ja näkyvillä. Pyykkikoneen merkkiääni kertoo, että minun tulisi mennä ripustamaan pyykit. Ruoanvalmistaminen keskeyttää opintoihin kiinnittymisen ja kännykkää tulee vilkuiltua ja vastailtua viesteihin.”

”Opiskelu ja tekemättömät opiskelutehtävät ovat mielessäni kotona melkein koko ajan. Välillä huomaan, että minun on vaikea keskittyä kotona muuhun tai rentoutua ja levätä. Olen huomannut, että tässä auttaa, kun lähden kotoa pois, esim. kaverin kanssa kävelylle tai muihin puuhin.”

”Omasta opiskelusta ei tulisi mitään, jos avointa tilaa olisi liikaa tai opiskelu olisi sidottu yliopistolle menoon. Kotoa käsin opiskelussa on kuitenkin sellainen vapaus omasta elämästä. Tarvitsen omaan etenemiseeni selkeän struktuurin, aikataulutuksen. Joka aina kyllä pettää [-] lopulta se viimeinen palautuspäivämäärä saa minut raatamaan työn valmiiksi.”

”Liian tiiviin tai rankan opintotahdin aikana saattaa tapahtua ylikuormittuminen helposti. Silloin on ehkä pakko laittaa stoppi kaikelle hetkeksi, vaikka ei haluaisikaan. Itselläni tämä spurttaaminen ja taukojen pitäminen on näyttäytynyt melkein kierteenä. Minulle opintojen etenemisen kannalta parasta kuitenkin olisi ilmeisesti se, että olisin jatkuvasti jollain tavalla kiinnittynyt opintoihin. Eli pitäisin opinnot mielessäni kuitenkin jollain tavalla enkä päästäisi mihinkään väliin liian pitkää taukoa. Tauon tullessa se kun voi sitten helposti venyä aivan liian pitkäksi, jolloin motivaatio ja usko omaan onnistumiseenkin laskee huomattavasti. Sitten taas aloittamisen vaikeus on ajoittain jopa ylitsepääsemätön.”

Lähteet

Peltola, M., Suorsa, T., & Silvonen, J. (2022). ”Opinnot ikään kuin leijuvat olohuoneessamme”: Etäopiskelijan arki oppimisen ja kehityksen ympäristönä ja neuvottelun paikkana. Aikuiskasvatus, 42(3), 184–197. https://doi.org/10.33336/aik.122021

Peltola, M. (2022). Structured fabrics of everyday life : subject-scientific perspective on maintaining and changing life conditions in learning contexts of adulthood. Akateeminen väitöskirja. Oulun yliopisto.

Peltola, M., Suorsa, T. & Silvonen, J. (2021). ‘I Try to Remember That This Is Temporary’: Continuous Balancing in Remote Students’ Everyday Life. Hu Arenas. https://doi.org/10.1007/s42087-021-00247-6

Peltola, M. and Suorsa, T. (2020). University studies in the adjacent tab: dimensions of students’ agency and everyday life in the rural north of Finland. Education in the North, 27(2) pp. 92–105. https://doi.org/10.26203/3w82-8n53

Peltola, M. & Länsman, U. (2019). Monimuoto-opinnot opiskelijan arjessa. Teoksessa M. Peltola, P. Keskitalo & R. Äärelä-Vihriälä (toim.), Saamelainen varhaiskasvatus nyt – Arvot, käytänteet ja osallisuus arjessa (s. 155–173). Acta Universitatis Ouluensis F13. Oulu: Oulun yliopisto.